HUUKO (Bay´s Bushyfur Shasta) IN MEMORIAM 19.6.2002-23.8.2004

Huuko oli rakas ensimmäinen perheemme koira. Hänet jouduttiin lopettamaan eläinsuojelullisista syistä sairauden takia.

OTTO-kissa IN MEMORIAM 23.6.04-18.2.06

Otto oli perheen ensimmäinen kissa. Hän jäi auton alle ja löytyi kuolleena tien laidasta.

Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta.

Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle.
Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä.
Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa.
Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista.
Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä.

Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon.

Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin tapaatte, te pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä, ettekä koskaan enää eroa. Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä ja katsot vielä kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutteivät koskaan poissa sydämestäsi.

Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä..."

Kirjoittaja tuntematon

Etsin - ja löysin

Minä etsin monta vuotta
koiramaisuuden syvintä olemusta
koiranomistajana olemisen suurinta autuutta -
koiran omistamana olemisen suurinta autuutta.
En löytänyt etsimääni
koiranäyttelyistä,
en kerhoilloista enkä
kasvattajanperuskursseilta.
Raahasin kirjastosta tonneittain
koulutusoppaita
pennunhoitokirjoja
trimmausohjeita
koirapsykologiaa
rotukuvauksia
koiratietoteoksia ja
näyttelyynvalmistautumisvihjeitä,
mutta niistäkään en löytänyt vastausta.
En sitä saanut myöskään vinttikoiraradoilta
valjakkokilpailuista
tottelevaisuuskehistä enkä
palveluskoirakokeista.

Sen, mitä etsin
löysin sinun kirkkaista, luottavaisista silmistäsi
hännänheilautuksestasi
kielesi lipaisusta
lenkin jälkeen kuraisista tassuistasi
jotka kutiavat kun niihin hellästi puhaltaa
ja jotka sinun nukkuessasi potkivat
kun näet unta ja vikiset.
Sen, mitä etsin
löysin korvasi takaa
(siitä kohdasta jonka rapsuttaminen
sinusta tuntuu makeimmalta),
kainalokuopastasi
kostean kirsun töytäisystä
malttamattomasta haukustasi
kun lenkkitossujen laittaminen jalkaan
kestää mielestäsi liian kauan.
Sinä koirani kultainen karvakorvani
opetit minulle, että
parhaimmillaan koira-ihminen-suhde
on hyvin yksinkertainen juttu.

-Sari Koivumäki-

Lapseni, Joni Kristian Hartonen s.23.7.1994-k.23.7.1994.

Ikävoin sinua, enkä koskaan unohda katsettasi ja niitä pieniä, pieniä sormia ja pienenpieniä varpaita.

Isäni, Taisto Hartonen s.13.10.1941-17.12.1998

Kaikki kärsimyksesi ovat poissa...

Mummoni, Rauha Hyyryläinen s. 25.3.1922-22.1.2005.

Lepää rauhassa rakas mummo. Annoit minulle niin paljon rakkautta ja turvaa...

Ystäväni, "varamummo", Helena Hulpers.

Kiitos ystävyydestä ja rakkaudestasi. Lapsetkin ikävoivät sinua!