HUUKO

( Bay´s bushyfur Shasta )

Näin kuvia joskus perunkarvattomistakoirista  ja luin lehdestä ison artikkelin Päivi Laakkosen koirista ja siinä se rotumme silloin oli! Perunkarvatonkoira. Odottelimme puolisen vuotta ja vihdoin ja viimein saimme iki-ihanan Huukon, kuitenkin toisesta kennelistä ja rakastimme häntä täydestä sydämestä, kävimme agilityssäkin. Näyttelykoirapaperitkin kasvattaja teki, takasi itse että on näyttelykoira. 

Huuko oli perheemme ensimmäinen koira.

Sitten Huuko sairastui. Lyhyesti kerrottuna jouduimme lopettamaan rakkaan koiramme 2-vuoden iässä. Ensin epilepsia*) ja sen jälkeen paha ihosairaus. Emme ihosairauden vuoksi näyttelyihin päässeet koskaan, mutta kumpa olisimme voineet pitää perheenjäsenenenä!  Yritimme hoitaa Huukoa Lahden pieneläinklinikalla antibiootein ja kortisonihoidoin, mutta siellä todettiin, että koira on lopetettava eläinsuojelullisista syistä ihosairauden takia.  Koiralla todettiin olevan mutaatiohäiriö, karva kasvoi ihon alla ja elimistö työnsi niitä karvoja märkien ulos. Patteja oli loppujenlopuksi toistasataa. Koepalojen perusteella oli kyseessä sellainen juttu, että Huukon iho ei kehittynyt kunnolla rodulle ominaisesti karva kasvoi ihon alla, koteloitui ja muodostui ns. kystaksi ja sitten tulehtui ja puhkeili ja vuoti verta ja mätää...!

Hienosti kerrottuna: molemmissa näytteissä todettiin kystisesti laajentunut keratiinin täyttämä karvatuppi. Toisessa näytteessä krooniselle syvälle pyodermalle tyypilliset muutokset, jotka voivat olla seurausta kystan aikaisemmasta repeytymisestä ja vierasainereaktiosta (karva).

*) Syitä epilepsiaan aikanaan mietittiin ja teorioita aina riittää, mutta varmaksihan ei koskaan voitu aikanaan sanoa mistä se johtuu. Eräs teoria oli aikanaan, että johtuisi ihosairaudesta. Jos tarkkaan päivämääriä tutkii, niin epilepsia oireet tuli ennen varsinaista ihosairautta. (Ihottumaa oli toki aiemmin) Mutta uusimpien tietojen valossa voidaan kuitenkin todeta epilepsian olleen perinnöllistä, koska samasta pentueesta toisella uroksella (veljellä) todettu epilepsia. Yksi toinenkin Huukon isän jälkeläinen eri pentueesta, eri emästä, on sairastanut epilepsiaa (kuollut). Epilepsia ei voi Huukon tapauksessa olla sattumaa, vaan perinnöllistä, on minun mielipiteeni.

Koira oli meille hyvin, hyvin rakas...

Huukon ihosairaus

Rakas koiramme on haudattu pihallemme ja kynttilä palaa talvisin haudalla. Lopetuspäätös oli raskas, hyvin raskas.

HUUKO ( Bay´s Bushyfur Shasta) IN MEMORIAM 19.6.2002-23.8.2004

 

MINGO

( Bay´s bushyfur Mingo )

Saimme samaa rotua korvauskoiran, (kasvattaja piti itsellään yhden kerran jalostusoikeuden ) jonka kanssa ilmeni myös monimuotoisia ongelmia käytöksessä, kuten sisälle virtsasi 2v. asti. Ulosti jopa petiinsäkin ja makasi päällä!

Käytin koiraa koirankouluttajilla ( Mm. Pertti Vilanderilla) ja tutkittiin eläinlääkäriasemalla, että maksassa ja munuaisissa ei mitään vikaa. Viimeisin minun saamani lausunto koirasta oli, että hermorakenteessa vikaa. Koiralla ei omistajalla  Monien, monien ongelmien kautta jouduin antamaan koiran toiseen kotiin, jossa olisi koiralle säännöllisempi elämä ja mahdollisesti enemmän aikaa.

Tälläisen todistuksen sain Mingosta:

>Mingo (191004) tuli luokseni luonteessa ilmenneiden käytöshäiriöiden vuoksi. Luonteenpiirteiltään koira on pelokas, arka ja stressiherkkä, joka ilmenee mm. hermostuneisuutena (vapinaa, rauhattomuutta) Mingolla esiintyy myös itseluottamuksen puutetta. Se mm. hakee ajoittain turvaa pyrkimällä syliin tai painautumalla ihmistä vasten. Mingo käyttäytyy koko ajan epävarmasti, joka rajoittaa sen yhteistyökykyä, eikä koiraan näin ollen ole helppo saada kontaktia. Ongelmat esiintyvät kotioloissa samanlaisina, vaikka ympäristö on tuttu ja turvallinen. Siellä esiintyy myös tahatonta virtsaamista sisätiloihin. Koiran sosiaalinen käyttäytyminen on selvästi rajoittunutta.

Kotiympäristö ja- kasvatus on pyrkinyt edistämään myönteisten ominaisuuksien kehittymistä. Koiralla ei esiinny johtajuusongelmaa eikä näinollen laumajärjestyksessä tai toiminnoissa ole puutteita.

Hermorakenne rajoittaa koiran kykyä menestykselliseen sopeutumiseen normaaliin koiran elämään. Tässä tapauksessa käytösongelmat johtuvat pitkälti perintötekijöistä eli geeneistä eikä kasvatuksesta. Näin ollen en puolla koiran käyttämistä siitoskoirana.<

Mingo on sydämessäni aina! Seuraan  Mingon elämää ja edistymistä elämässä uuden omistajan kanssa.

Luopuminen ei ollut helppo paikka, mutta totesin asiantuntijoitten avustuksella, että koira tarvitsee rutiineja ja säännöllisyyttä luonteensa vuoksi. Jota meidän koti ei voinut epäsäännöllisten työaikojen vuoksi tarjota.

Mingon kanssa kävimme muuten näyttelyissä ja maailman komein perulainen on sertiä vaille muotovalio!

Uhrasin aikaa ja rahaa tälle rodulle paljon ja rakkautta kuin kyyneleitäkin.

Minulla kävi vaan harvinaisen huono tuuri tämän rodun suhteen. 

Perulaisissa on silti aivan valloittavia otuksia ja mahtavia kasvattajia, jotka tekevät hyvää työtä tämän rodun eteen! (katso linkkilistasta)

 

Kuvissa Mingo

 

Kirjoituksiani eräällä palstalla ennen Huukon kuolemaa:

 

Olenpa vaan itkenyt. Lahden pieneläinklinikan ihotautilääkäri sanoi, ettei lääkitystä ole syytä jatkaa. Vaikka itse tulehdus on poistunut, mutta kystat lisääntyneet. Kortisonilääkitystäkään ei ole järkeä syödä jatkuvasti, koska käy maksan päälle epilepsialääkityksen lisäksi. Huukollahan on ollut joulu-tammikuusta lähtien epileptisiä kohtauksia. Silloin tammikuussa oli n. 8kpl ja nyt ihan hiljattain 2kpl. Itse epilepsiahan on kai(?) vaikea tutkia mutta kohtaus on juuri tyypillinen: kellahtaa kyljelleen, kouristelee ja pissaa alleen. Sen jälkeen saattaa murista ja on ihan kuutamolla

No mutta ihosta: kystia ei siis kannata leikatakaan, koska puoli koiraa pitäisi leikata, lääkäriä lainatakseni. Hän suosittelee koiran lopetusta eläinsuojelullisista syistä.

Sitten muistelee miten leikitään, syödään, lenkitellään, tapellaan ja kirotaan ja taas nauretaan. Miten voikaan tuntua pahalta. Nytkin itkettää.

Olen ollut yhteydessä useisiin kasvattajiin ja tullut siihen tulokseen, että ihottumaisia koiria on, mutta Huuko niistä valitettavasti pahin. Nuo kystat ovat ihan uutta tässä rodussa.

Tilanne on epätoivoinen. Toivoo että se paranisi. Jos katsoisi vielä muutaman vuoden ja syöttäisi lääkkeitä. Mutta sitten miettii että kannattaako se, ja käännyn taas eläinlääkärin kannalle.

Miten MINÄ selviän jos Huuko lopetetaan. Miten minä kerron lapsille???

Vaikka saankin uuden koiran niin HUUKO on HUUKO.

Toivottavasti tästä opimme jotain. Että tälläistäkin on. Vaikkakaan en olisi halunnut edelläkävijä.

 

Toinen kirjoitukseni niiltä ajoilta:

Huuko on poistunut keskuudestamme tänään. Teimme kauniin haudan ja kehäkukkasia laitoimme purkkiin haudalle. Onneksi asuu omakotitalossa niin sai rakkaan koiran haudattua omalle pihalle.

Oli aivan kamalaa viedä Huuko viimeiselle matkalle. Onneksi minulla oli kaveri mukana henkisenä tukena.

Olo on jotenkin tyhjä. Ja talo tuntuu autiolta ilman Huukoa...

 

Kolmas kirjoitukseni niiltä ajoilta:

Täytyy sanoa että Huukon tarina on ainutkertainen. Siksi että ihottumaa rodulla on jossain määrin, mutta Huukon tapauksessa ei ollut kyse ihottumasta vaan tuollaisia kamalia kystapatteja. Aluksi ne eivät Huukoa vaivanneet mutta ne pahenivat nopealla vauhdilla ja kutisivat.
Niitä EI OLE tavattu kenellekään muulla koiralla tässä rodussa. Mutta muissa roduissa on tavattu.
Lääkärikulut olivat valtavat ja ajoin 100km suuntaansa (yht.200km) Lahteen asti saadakseni hoitoa ja kaikkemme tehtiin. Lääkkeet eivät auttaneet ja lääkärit levittivät käsiään. Patit senkuin lisääntyivät ja alkoi olla ihossa jo maksaläikkiä vahvan lääkityksen vuoksi.
Että Huukon tulevaisuutta ajatellen lääkäri suositti lopetusta ja itkien siihen ratkaisuun päädyin. Mutta Huukolla on nyt hyvä olla. Se oli raastava päätös. Niinkuin varmaan edeltä olet lukenut.
Minulle vain sattui (ja Huukolle) huono tuuri. Yksi versiohan lääkärillä kokeen mukaan oli se että kyseessä jonkinlainen häiriö, kasvaa karvaa ihon alla ja koteloituu. Sitten iho kukki ja märki ja vuosi verta. Lisäksi kun raapi niitä ja karvaton kun on, iho rikkoontui herkästi.
En usko että toista kertaa samaa tapahtuu.
Korostan vielä, ettei kyse ollut ihottumasta enää.
Minä olen silti sitä mieltä että ratkaisu oli oikea. Joku voi olla erimieltä koska kyseessä ei kuitenkaan ollut sydänvika tai muu, mutta me taivallettiin pitkä taival. Ja olen siitä silti iloinen. Ja nyt kyl kyyneleet pyrkii taas silmiin.
Että ei tästä tapauksesta kannata hysteriaa levittää, koska se ei todellakaan ole yleistä. Vain yksittäinen tapaus.
Mutta jos jotain asiasta opin, niin ainakin sen että olen iho-oireitten asiantuntija tässä rodussa jollain tavalla seuraavaa koiraa ajatellen. Mutta tuskin enää huonosti käy. Ajateltava positiivisesti.